Jani Lempiäinen: Piirroksia ja maalauksia

Jani Lempiäisen näyttelyn teemana on väkivalta. "Väkivalta on umpikujaan johtava pakotie, johon vaikenemisen kulttuuri voi ajaa. Sirpaleinen maailma tarjoaa julkisuutta turvaksi, mahdollisuutta syntyä idoliksi ilman totuuden etsinnän tarvetta.", tiivistää lehdistötiedote.
Aihetta lähestytään useilla maalauksen ja piirtämisen keinoilla, näyttely on tyylillisesti monimuotoinen ja uteliaisuutta herättävä. Ensimmäisellä kerralla teokset näyttäytyvät visuaalisesta rikkaudestaan huolimatta ainakin itselleni varsin pessimistisenä. Haastattelua tehdessä, kun töiden parissa on tilaisuus viettää pidempi aika, lämpö ja itse maalauksien kieleen, tai kieliin, sisältyvä kommunikaatio avaavat valoisampia tulkintoja.
– Aika moni katsoja on todennut kokonaisuuden olevan vähemmän synkkä, kuin teema antaisi olettaa. On mielenkiintoista, miten ihmiset katsovat erilaisia maalauksia ja piirroksia, miten vastaanottavat keskenään hyvinkin erilaisia teoksia, sanoo Jani, ja kertoo esimerkiksi hänen äitinsä pitäneen eniten näyttelyn vanhimmasta teoksesta, vuonna 2009 syntyneestä Valehtelijasta.

Valehtelija, 2009, öljy kankaalle, 65 x 54 cm

Ehkä siksi, kun se on teoksista eräs selkeimmin esittävistä, arvelee Jani.
Työn lähtökohtana on lehtikuva kouluampujasta.
– Se oli semmoinen aika silloin, että näistä asioista keskusteltiin – jollain tasolla – lehdissä, ja silloin mä lähdin enemmän syventymään aiheeseen.
Ja näitä tapahtumiahan on sitten ollut sen jälkeenkin,  Jani sanoo.
Valokuva itsessään ja syyt sen esillääoloon mediassa eivät kuitenkaan ole Janin mukaan olennaisia näyttelyn katsojalle, taiteilija on ennemmin halunnut käsitellä aihettaan lähestymällä täysin päinvastaisesta suunnasta:
– Tavallaan media tukee... tekemällä niistä sankareita. Luultavasti ajattelemattaan, tai  siellä ajatellaan vähän eri tavalla näistä asioista. Mutta tavallaan niistä tehdään idoleita, tehdään vähän sankarin nostatusta niillä kuvilla. Mutta mä otin sen kuvan ja lähdin viemään sitä ihan johonkin muuhun suuntaan.

Kysyn, kuinka tietoisesti Jani on pitänyt teemaa mielessään, ovatko erityyppiset variootiot syntyneet systemaattisen kehittelyn tuloksena.
– Teema on ollut pohjavireenä siellä, se on ollut aihe joka on mua askarruttanut ja pysynyt mukana. Siitä pidän tässä, että koko prosessi on näkyvissä, mukana on kaikkea mitä siihen sisältyi. Mennään
eri tasoilla.

Ystävä lopultakin, 2012, öljy kankaalle,24 x18 cm

Uusimmat aiheesta syntyneet työt käsittelevät ystävyyttä ja kommunikaatiota. Ripustuksen viimeinen teos, numero 11. on "Ystävä lopultakin"

Teemallisessa työskentelyssä on etunsa ja haittansa. Riittävän väljä teema antaa mahdollisuudet rikkaaseen kokonaisuuteen:

 – Juuri tähän näyttelyyn liittyen, kun mä puhun väkivallasta ja siihen liittyvistä asioista: väkivalta ei ole kovin semmoinen ruokkiva ... sitä voidaan käsitellä hyvin stereotyyppisesti, mutta sehän ei ole mielenkiintoista. Se oli lopulta hyvin haastavaa työskentelylle.

Teokset ovat tarkoituksella monitulkintaisia ja viittaavat useaan suuntaan:
–  Siksi en lähde niin paljon kertomaan kaikkea töiden taustalla olevaa. Katsojien tulkinnat ovat se... esimerkiksi avajaisissa ja Taiteiden yönä oli ihan mahtavia keskusteluja. Se antaa kaikkein eniten. Jos ei koskaan itse viettäisi aikaa gallerialla eikä keskustelisi, ei tietäisi oikeastaan mitään...

Ripustaessa Jani pohti, tulevatko katsojat kokemaan näyttelyn runsauden ja tyylien moninaisuuden hankalaksi tai epäkiinnostavaksi ja vaikeasti lähestyttäväksi. Monta suurikokoista, alunperin näyttelyyn mukaan aiottua maalausta jäi lopulta laittamatta esille, kun tila tuntui täyttyvän yllättävän vähällä. Rinnastukset ovat tärkeitä, esimerkiksi yksi työskentelyn loppuvaiheen teoksista, "Hiljaisuuden muuri hajoaa"  on ripustettu "Valehtelijan" viereen.

Hiljaisuuden muuri hajoaa, 2012, akryyli kankaalle, 135x90 cm ( teoskuvat: Jani Lempiäinen )

–  Tekijälle aina se alkupää - loppupää, mistä päädytään mihin, miten kuvataan asioita ja mitä siinä tapahtuu, mistä saadaan kiinni kun mennään syvemmälle, on kiinnostavaa. Kun tekeminen on aina tavallaan semmoista aiheen mielestä karkoittamistakin. Lopulta voi päästä toisen pään sisälle, tai en mä tiedä, voiko näin sanoa, mutta tavallaan jonkinlainen yhteys syntyy. Selkeys.
Tuntuu, että käsittää, mitä on voinut tapahtua. Ymmärrys tulee työskentelyn kautta.
– Näiden kahden rinnastuksessa askarruttaa myös jälleen se, kuinka ihmiset teoksia lukevat. Että kuinka abstraktina se nähdään. Kun mulle itselleni tää on hyvin selkeä. Hiljaisuuden muurista, sen murtumisesta ja kaaoottisuudesta... se oli tosi tärkeää saada mukaan tähän kokonaisuuteen.

Näyttely on avaoinna Uudenmaankadun Huuto-galleriassa 9.9.2012 asti. Taiteilija on paikalla
taas viikonloppuna 8 - 9. 9, jolloin galleria on auki klo 12-16.

Jani Lempiäistä haastatteli Hanna Saarikoski